torstai 26. syyskuuta 2013

Koti siellä missä sydän

34 päivää sitten alotin maailman vallottamisen. Mikä ei todellakaan ollut helppoa, se kun sanoo hyvästi kaikille rakkaileen ja toivois että vielä yksi päivä, yksi tunti, yksi minuutti aikaa, mutta ei sun on pakko mennä turvatarkastukseen ja selviytyä yksin kaikesta. Ei tiedä mitä sua oikeasti odottaa, tietää jotain perheestä ja kaupungista, muttei ihmisiä ei ketään kehen oikeasti voisi luottaa, tietää että sitä tulee ainakin seuraavan pari kuukautta olemaan yksin. Se on raskasta, jännittävää, pelottavaa, kiinnostavaa ja ahistavaa. Sitä kokee niin monia tunteita. Muistan hyvin kuinka seisoin siinä turvatarkastuksen edessä kello on 13.30 ja tiesin että pitäisi mennä, mutta sitä vaan haluaisi jäädä vielä hetkeksi. Sitten olinkin koneessa ja toivoin vaan että se kone lahois siihen paikkaa ja koko lento peruttu, mutta mä päätin että teen sen. Se oli outoa, mä istuin lähes kymmenen tuntia koneessa ja koko ajan paisto aurinko. Olin ahistunu tuntu että mä menisin vaan viikoksi kahdeksi ulkomaille ja tulisin takasin, emmä ymmärtäny etten mä tuu näkemään rakkaita. Siinä sitten laskeuduttiin olin aivan hukassa minne mun pitäs mennä, mä päätin kysyä lähes jokaiselta vastaan tulevalta apua, mä kuljin ees taas aivan väsyneenä kädet kipeenä siitä tavarasta. Mun puhelin ei toiminu enkä saanu yhteyttä suomeen. Olin aivan paniikissa, sain vietyä kamat sun muut ja löysin ilmasen wifin, olin onnellinen mä sain laitettua viestiä suomeen. Sitten tuli aika nousta toiseen koneeseen ja nukuinki koko lennon, huimat 45min. Saavun kalmazoohon, tunnistan mun hostperheen ja meen heidän luokseen ja haetaan kamat. Sitten tulinkin uuteen kotiin ja seikkailu alkakoon.

jeej

Omaa perhettään oppii arvostamaan täysin eri tavalla kun täällä asustaa. Ei täällä mikään vedä vertoja omalle perheelleen. Täällä näillä on oma tapansa kasvattaa lapsensa ja täällä mun ikästä pidetään vielä lapsena jolle ei anneta vastuuta. Täällä ei voi luottaa samalla tavalla aikuisiin, täällä sä menet vanhempien mukana. Sun kavereina on sun vanhempien kavereiden lapset.

533566_516410248370740_447485783_n

Kaipaan paljon sitä kun ympärillä kuulee suomea, mun nimi lausutaan oikein, mun ei tarvi päivittäin toistaa mun sukunimeä tai toista nimeä oikein. Mun ei tarvi kysyä lupaa kaikkeen, voin elää melkeinpä miten mä haluan, mä voin syödä millon mä haluan, mä voin koulussa mennä ruokatunnilla kauppaan jos ei huvita syödä mitään kunnollista, mä voin koulupäivän aikana mennä ulos jos tekee mieli. Jos unohdan läksyt tai pari niin mulle ei tule rangaistusta.  Mun ei tarvi pyydellä kyytejä jos mä haluan kaupasta jotain, mä pääsen sinne kävellen. Mä voin olla omassa huoneessani koko päivän ilman että kukaan loukkaantuu. Jos mua ärsyttää mä voin soittaa kaverille tai mennä kaverille, pois kotoa jos mä haluan tuulettaa aivojani, mun ei tarvi viikkoa ennen kertoa mun vanhemmille jos haluan mennä ulos.

loskdfmölm 009

Täällä mulla ei ole oikeastaan yksityisyyttä, yhtään itsenäisyyttä ja hyvä kun oman mielipiteensä saa ilmaista. Mua välillä suunnattomasti ärsyttää kun en voi olla yksin, mulla ei ole omaa huonetta mihin voin mennä huutamaan pahaa oloa. Täällä jos näytät surulliselta kaikki kysyy asiasta, täällä on vaikea sanoa että kaikki on hyvin koska ei ne usko sitä. Ne on tottunut vaihtareihin ja on oppinut lukemaan meitä.

20130820_150320

Nää rakastaa mun aksenttia, se on kuulemma söpö, mä kuulemma lausun sanat täysin kuutamolle. Ei se mua haittaa, ihmiset ymmärtää mua, ne aina tarkistaa multa mitä mä tarkotin. Mä ymmärrän näitä paljon paremmin. Mä olin lääkärissä tänään, mulla oli mahtava lääkäri. En muista siitä mitään se oli varmaan kalju, mutta mä muistan vain että aivan mahtava! Sen nimi alko varmaan Jiillä ja se sano mun nimeä mahtavaksi, ei ole koskaan kuullukkaan. Ei yllättäny ei suomalaisetkaan kaikki ole kuullu, ollaanhan mua suomessakin luultu venäläiseksi, ruotsalaiseksi, norjalaiseksi ja vähä kaikeksi. Nää ei tiedä missä suomi on, nää ei tiedä mitä kieltä me puhutaan, suurin osa ei ole koskaan kuullu suomen kielestä.

wooop

Mä olen sopeutunut mun kouluun aivan mahtavasti, mulla on aivan mahtava porukka lunchilla. Emmä niistä kaikkia tunne mutta siinä on kaksi muuta vaihtaria. Warisara 'Next' thaimaasta ja alex itävallasta, välillä zuzana slovakiasta istuu meidän kanssa. Siinä istuu myös tristan, matt, jordyn ja heidän kavereita. Mä viihdyn niiden kanssa mä voin olla oma itteni. Se oli todella vaikeaa mennä kouluun, ei tuntenut ketään ei tienny kenen kanssa istua se oli todella todella pelottavaa.
Mulla on kavereita melkein kaikilla tunneilla, paitsi matikassa muttei se mua haittaa, matikassa mun ei tarvi tehdä ryhmätöitä. Anatomiassa mulla on janine, sarah ruotsista, zuzana, tristan, jordyn, cearra cheer teamin kapteeni ja mun flyeri, kuviksessa mulla on jerica, chris, iciar, speechissä kaikkien kanssa voi jutella, physical ed janine ja muita vaihtareita ja quinn on ihan mahtava. American themesissä mulla on mun joukkuelaisia. Mä en ole koulussa yksin, vaikken kaikkien kanssa hengailekkaan enkä edes pahemmin puhu kaikille joka päivä mutta jos mä haluan puhua heille mä voin puhua.

20130823_102249

Mä olen muuttunut paljon ulkonäollisesti omasta mielestäni, mä olen blondi nykyään, mä olen vahvempi henkisesti. Mä en koskaan ole helpolla luovuttanu, vaikka välillä mieli tekis vaan varata lippu suomeen ja lähteä. Mä yritän aina parhaani mutta aina sekään ei riitä. Mä oon oppinut ettei mun tarvi olla se joka sanoo vikan sanan, mä oon oppinu nielemään mun ylpeyden. Mä tiedän mitä mä olen tehnyt ja mitä mä ajattelen, muut voi sanoa mitä tahtoo ja ajatella. Ei tarvi näyttää täydelliseltä muiden silmissä. Oon oppinu myös että mulla on pakko olla johonkin kontrolli, sitä kuvittellee hallitsevansa elämäänsä, ei sitä kukaan koskaan hallitse se menee omia polkujaan. Mutta mun hiuksia mä voin kontrolloida ja ne varmaan tulee vaihtamaan väriään usein täällä.

20130822_173649

Ei nää vastaa samalla tavalla suomalaisia kavereita. Täällä ei ole sopivaa sanoa suoraan asioita, niistä valitetaan muille miljoona vuotta ja sitte kuullaan joltain jotain. Mä vihaan sitä, tuun aina sitä vihaamaan. Mä oon ylpeä suomalainen ja tykkään kun kaverit sanoo suoraan asioita. Täällä ei edes aina kavereihin voi luottaa, mä kuulen usein kun muut puhuvat selän takana. Musta se on väärin, mä luulin että suomessa tehdään sitä paljon, ei tähän verrattuna meillä se ei ole mitään. Se on totta älä luota kehenkään, ainakaan täällä mä en luota kehenkään. En edes mun hyviin kavereihin joita täältä olen saanut. Täällä on aina joku joka on valmis vihaamaan ja painaamaan sut pohjalle, mulle kukaan niin ei ole vielä tehty.

20130821_184824

Mä ootan innolla suomeen pääsyä, mä ootan innolla että musta tulee viisaampi ja uusi ihminen, mä myös ootan innolla tätä seuraavaa 9 kuukautta. Mä odotan että mä pääsen taas olemaan itsenäinen, mä voin ajaa mopolla vaikka tikkurilaan jos mieli tuntuu. Mä rakastan sitä kun mulla on oma valta, mä voin ite sanoa mitä mä teen. Mä en tiedä missä mitäkin on, mä en osaa kulkea täällä kunnolla, mä odotan sitä kun pääsen suomeen ja tiedän mistä pääsee minnekkin.
Ostin huulirasvan täältä, samaa mitä suomessa käytin. Sen tuoksu ja maku tuo mieleen suomen, mä rakennan itselleni kirjaa täällä, mä laitan sinne mun muistoja. Ei ihmiset tiedä kaikkia varjopuolia vaihdosta. Tää oli vielä vasta pinta makua mitä täällä on kuukaudessa tapahtunu, enkä koe tarvetta sitä kaikille jakaa. Mutta tän hetkiset vaihtarit ja tulevat vaihtarit. Leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä, eikä kukaa saa painaa teitä alas! Sen mä olen oppinut :)
Hyvää yötä kaikille ! <3

tiistai 17. syyskuuta 2013

Take that ball away!

Täällä arkisin ei tapahdu mitään, ei yhtään mitään. Herään kouluu 6.30 ja nyt seuraavana keskiviikkona ja perjantaina mun cheer harkat alkaa 6.30 aamulla, eli herätys 5.30, koulu loppuu 14.40 ja 15.00-17.00 treenit. Kotona oon siin 17.15 ja sitten läksyt, täällä läksyjen määrä on aivan naurettavan suuri, välillä mulla on menny 4-5 tuntia läksyihin eli normaalisti kun läksyt tehty meen suihkuun ja nukkumaan, sama rumba jatkuu sitte seuraavana päivänä. Kunnes tulee mun rakastama perjantai. Mutta asiat muuttuu vielä 'kauheemmiksi' tästä, eli uuteen taloon muuttaessa ja hevoset hankittua, meille tytöille (sisko ja minä) herätys on 4 aamulla. Ehkä siihen tottuu.
Aina kun jenkki futaajilla on peli eli JV pelaa torstaisin ja Varsity perjantaisin niin JV pukee pelipaidan torstaisin ja Varsity perjantaisin, ja cheerleadereille sama paitsi Home Gameen vaan jotain Spirit Teamiin liittyvää ja Away Gameen sitten pukeudutaan, eli mekko päälle vaa. Tällä viikolla on sitten Away Game ja onneks ostin shoppaus reissulla maximekon!
Viime perjantaina oli Home Game ja eka peli joka voitettii!!! 20-13. Voi sitä riemun määrää, mulla valitettavasti oo kuvia siitä mutta se fiilis oli sanoin kuvaamaton, joukkue juoksee katsojien luo ja kaikki kiljuu ja pomppii. Samaa mallii tänäkin perjantaina!!
Värjäsin mun hiukset lauantaina, piti tulla blondit ja noissa pipo kuvissa ne hiukset on, ei muutosta ollenkaan. Ja pukeuduin siis noin raceen ja vielä yks huppari mukana ja tein kuolemaa, koska kylmyys. Sunnuntaina mamma J (Jenny, maman paras kaveri) lupas värjätä mun hiukset uusiks! 
Torstaina meen kannustaa JV kanssa ja perjantaina sitte Varsityn kanssa. Lauantaina olis tarkotus mennä shoppailemaan kouluun vaatteita ja sitten on joku vaihtareiden piknik.
Mulla oli tänään puhe koulussa, kerroin perheestä, harrastuksista ja kavereista. Sinne piti tehä sellanen collage missä kuvia. Otan siitä joskus kuvan, olisin halunnu pistää kuvia siihe paljon enemmän mut ei mulla ollu. Ja sitte cheerleadereilla on omat jenkkifutis pelaajat ja niille tehää joka viikko aina sellasset posterit sellanen lappu mis on sen nimi ja numero ja jotai härpäkettä. Otan niistä aina kuvat että joskus saatte kollaasin niistä.

20130914_233208

20130915_023742
Race kuvaa.
20130913_140504
Home game asua.
20130914_053447

20130914_054115
Meidän rusetti vai mikskä sitä sanotaa en enää muista. :D mutta bow
DSCF7981
Sisko, mun toka peli
DSCF8052
Happy Heart Run:issa kannustamassa
20130914_053605
Pakollinen COLDWATER huppari
20130914_233107

20130915_023853

20130914_053626
Täällä nää kirjat on aivan naurettavan paksuja ja painoakin löytyy. Mulla on vielä yks ylimääränen kirja kun opiskelen American Themesin aikalailla itsenäisesti, oikeasti ei olis kirjaa vaa opettajan puheesta pitäs oppia mutta ei multa vielä onnistu ja muutenki musta kuullostaa että se heittää vaa läppää koko aja ni opiskelen kirjasta asiat.
20130914_053839

20130914_233256

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eka kouluviikko

Viikko on menny tosi nopee ja tiistaina alkokin koulu. Täällä tää koulunkäynti on täysinerilaista ja ehkä turhanki tiukkaa. Läksyjä tulee aivan liikaa siihen nähden mitä aikaa on jolloin porukka hutasee ne vaa jotenki. Joka päivä on samallainen ja alkaa 7.55 ja loppuu 14.40 ja jos harrastaa jotai ni 15 alkaa treenit ja loppuu 16-17. Aikaa vaihtaa luokkaa on 5 minuuttia ja ruokis on 30 minuuttia. Noi koulujen kaapit, ja niitten lukot oli aivan mahottomia aluks ja koko kaapit on metallia ja niitä pitää paiskoa tovi että menee kiinni. Voi sitä metelin määrää aina.
Arkisin täällä ei oikeen tapahu mitään. Perjantaina meillä oli koulussa joku erikois päivä et päivä oli tunnin lyhyempi ja meidät kaikki vaihtarit esiteltiin, kaikkien tuli pukea jotain punasta joka liittyy Cardinalssiin tai Coldwateriin ei kaikki kyllä pukenu mutta suurin osa. Mun sukunimi täällä... ei vaan luonnistu näiltä. Ja siellä sitte oli tanssi ja cheer esitystä ja koulun orkesteri. Myöhemmin oli peli jossa vaa stunttailin. 3 tuntia meni aika nopeesti vaikken seurannu peliä ollenkaa en tehny oikeestaa mitää, istuskelin vaa. Noi jenkki futiksen säännöt ei oo iha vielä selvinny.
Lauantaina oli CHC Happy Heart run ja oltiin siellä sitte kannustamassa juoksioita 6 muun tytön kanssa. Ja siitä sitte mentii käymään aluevalvojalla ja tultiin käymää kotona. Jossain vaiheessa mentii käymään uudella talolla. Muutetaan sinne ehkä ens kuussa ja näin vähä minkälainen se talo on ja tuun saamaa oman huoneen siellä. :) Illemmalla lähin sitte Janinen kanssa juhlimaan jonnekkin sen perheen kavereille. Oli paljon paljon ihmisiä ja tuplasti ruokaa, bändi, iso nuotio ja kuuma keskellä yötä. Yö vietettiin asuntovaunussa ja aamulla oli kunnon aamiainen, vohveleita, hedelmäsalaattia, munakasta, puuroa, pullaa, leipää, mehua, kahvia, maitoa ja kaikkea hyvää.
Vähä aika sitte tulin kotii ja eipä tässä mitää olla tehty, sängyn petivaatteet pesty ja koirat kävi kylvyssä ja jotain siivoiltu.
Yks asia mua ärsyttää näissä ihmisissä aivan älyttömästi. Täällä ollaan niiin ystävällisiä ettei asioita sanota suoraan ja ei osata sanoa ei. Aina odottaa jotakin ja kyselee että millon ni 'katotaan' on vastaus...
20130907_035159
20130907_014817
20130906_210742
Mun sukunimi on todella vaikea näille..
20130908_045317_LLS
Joka vuosi täällä pidetään tollasset isot juhlat, jossa on bändi ja porukka jää yöks asuntovaunuihin. Porukkaa oli paljon ja ruokaa oli tuplasti enemmän!! :)
20130907_014112
Täällä allergia lääkkeet on pinkkejä? Todella hämmentävää ku avasin paketin ja sieltä tuli tollassia.
20130906_210058
20130906_235042